Pehmeä lukunurkkaus

Olen vuoden sisällä päässyt kurkistamaan hankokoteihin. Kaikki ovat olleet omallaan tavallaan hienoja, persoonallisia, uniikkeja, Hangon henkeen sopivia. Merellinen ympäristö on innoittanut sisustamaan sinivalkoisilla väreillä, meri-tai lintuaiheisilla tauluilla, laivalampuilla, simpukoilla, kivillä...

Eilen taas innostuin laittamaan työ-/vierashuoneen nurkan uuteen uskoon. Kierrätyskeskuksesta aikoinaan ostettu lokkitaulu ja viime kesänä Kroatiasta ostettu peitto luovat vaaleaan huoneeseen merellistä ja pehmeää tunnelmaa. Mikäs tässä on löhöillä ja lukea kirjaa, Ikean Ektorp -nojatuolin pehmeässä sylissä ja kuunnella miten tuuli tuivertaa ulkona ja loppukesän pimeys hiipii salakavalasti päivä päivältä aikaisemmin. Silloin sivupöydällä oleva kynttilälyhty sytytetään tunnelmaa luomaan.

Bengtskärin majakalla

Vierailu Bengtskärin majakalla on kutkutellut mielessäni jo pitkään. Sinne piti mennä jo viime kesänä, mutta en vain saanut aikaiseksi, vaikka laiva lähtee sinne muutaman sadan metrin päästä,  Hangon Itäsataman laiturista. Sunnuntaina oli kuuma ja tuuleton päivä ja ostimme liput M/S Summer Sea -laivaan, joka kuljetti meidät Bengtskärin majakalle. Matkaan pakattiin vettä, aurinkorasvaa, hyvät kengät ja kamera. Laivalla tarjoiltiin menomatkalla lohikeittoa ja näkkileipää, joka sisältyi 62 euron lipun hintaan. 

Hangon makasiinit mereltä päin kuvattuna.

Bengtskärin majakka sijaitsee Turun saaristossa ja matkaa sinne täältä Hangosta on 25 kilometriä. Laivamatka majakkasaareen kesti 1,5 tuntia. Lämpimän, suorastaan kuuman sään vuoksi merellä oli paljon liikennettä, mutta oli sääli katsoa miten merivesi oli täynnä merilevää. Meri oli paikka paikoin suorastaan vihreä. Kun majakka tuli näkyviin, niin se oli kunnioitusta herättävä. 52 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoava jyhkeä majakka on Pohjoismaiden korkein majakka. Majakan on suunnitellut arkkitehti Florentin Granholm ja se on rakennettu graniitista ja tiilestä.

Siinä se! Bengtskärin majakka.

Kierreportaat ylös asti.

Kun astuimme maihin, niin meitä odotti opas joka kertoi majakasta mielenkiintoisia tarinoita. Neuvostoarmeija on yrittänyt räjäyttää majakan jatkosodan aikana Bengtsärin taistelussa, mutta onneksi suomalaiset voittivat. Majakan valo on virallisesti sytytetty 19. joulukuuta vuonna 1906. Majakan rakentaminen maksoi aikoinaan 408.000 markkaa.  Majakalle palkattiin viiden miehen henkilökunta; majakkamestari, kolme majakanvartijaa ja sumusireeninhoitaja. Parhaimmillaan pienellä kallioisella saarella on asunut 22 henkilöä, joista osa oli lapsia. Lisäksi saarella on kulkenut vapaasti kotieläimet ja siellä on jopa viljelty perunaa. Tosin eräs syysmyrsky heitti perunamaan mullat mereen.

Majakanvartijan takki roikkuu museon naulassa.

Vanha laivalamppu.

Kuvia rakennusvaiheesta sekä arkkitehti Florentin Granholmin kuva.

Ajatella, että täällä on leikitty kallioilla!

Kuva kahvilan pöydältä

Majakka on ollut vähällä rapistua lähes käyttökelvottomaksi, joten se annettiin vuokralle. Majakan kunnostustöiden jälkeen , vuonna 1995, se avattiin yleisölle ja majakan hoitajana on toiminut Paula Wilson perheineen. Nykyään majakan sisätiloissa on kahvila, museo, kappeli, majakkaposti ja majoitustilat. Kapusimme 250 porrasta ylös majakan huipulle, mutta viimeisin huippu eli huone jossa sijaitsee majakan valo jäi minulta näkemättä. Syynä olivat vihonviimeiset jyrkät tikapuut.

Oliivipuiden katveessa

Ihana loma Kroatian Splitissä on takanapäin. Kroatiasta on tullut jo perinne, sillä tämä oli jo kolmas kesämme Splitissä. Yhteensä olemme käyneet Kroatiassa seitsemän kertaa. Eli koukkuun on jääty:)

Eikä ihme, sillä siellä oli taas niin mukavaa lomailla!  Majoituksemme teki lomastamme ainutlaatuisen ja ikimuistoisen. Tällä kertaa emme asuneet hotellissa, vaan kivisessä talossa joka sijaitsi kujan päässä, paikallisasutuksen keskellä ja oliivi- ja limepuiden varjostaessa pihan suurta patiota. Puiden suojissa nautimme aamiaista; kahvia, pekarasta (leipomo) aamutuimaan noudettua tuoretta leipää sekä torilta ostettuja vihanneksia ja marjoja. Aamiaisseurana oli talon omistajan mainio kissa, Mirko. Myös illan pimeinä hetkinä patiolla oli kiva istua ja kuunnella viereisestä talosta, miten isäntäväki valmisti iltapalaa, rupatteli keittiössä ja taustalla soi kroatialainen musiikki.

Talo kujan päässä. Kujilla kuljettiin vain jalkapatikassa.

Kukat talon rappusilla.

Aamiaisseurana Mirko.

Kissoja oli paljon, mutta niistä pidettiin huolta. Tarjolla oli kuivamuonaa ja vettä.

Missä ikinä matkailen, niin haluan aina käydä katselemassa paikallisen torin tarjontaa. Toreilla on kiva kierrellä aamutuimaan. Aamuvirkkuina kiertelimme Splitin tuoretorilla ja ostimme aamiaispöytään kurkkua, tomaatteja, hedelmiä ja marjoja. Kotiin viemisiksi lähti jälleen melkoinen määrä mausteita sekä purkillinen hunajaa. Torikierroksen jälkeen nautimme kävelykadun kahvilassa isot kupposet capuchinoa ja katselimme ohikulkevia turisteja, jotka riensivät satamassa odottaviin laivoihin tai etsivät aamiaispaikkaa.

Valkosipulimies.

Futishullun kansan futishuiveja kaupan.

Promenadilla riitti kulkijoita aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Illan tullen.

Illan tullen promenadille kokoontui paikalliset sekä turistit.

Papat parkissa rantakadulla.

Viikon aikana teimme yhden ainoan retken Splitin ulkopuolelle. Matkasimme bussilla Trogirin pikkukaupunkiin, joka on Keski-Euroopan parhaiten säilynyt romaanis-goottilainen rakennusryhmittymä. Kaupunki on myös listattu Unescon maailmanperintöluetteloon. Trogirissa ei tuulenvirekään puhaltanut, mutta kuumuudesta huolimatta kiertelimme tovin muurien ympäröimää vanhaa ja kaunista kaupunkia sekä nautimme herkullisen kalalounaan viiniköynnösten varjossa. Paluumatkan teimme meriteitse ja oli ihana katsella ulapalla lipuvia purjeveneitä, rantapoukamia ja siellä täällä olevia pikku kyliä.

Viherpeukalon rappuset Trogirissa.

Kamerlengon  linnoitus.

Päivät menivät nopeasti jalkapatikassa kulkien pitkin vanhan kaupungin kujia ja rannoilla. En ole lainkaan auringon alla makaaja, mutta oliivipuiden suojissa oli miellyttävä lukea dekkaria, kuunnella kaskaiden siritystä ja välillä pulahtaa turkoosinsiniseen puhtaaseen veteen vilvoittelemaan. Kroatialaiset nauttivat rantaelosta täysin rinnoin. Erityisesti viikonloppuna matkaan oli pakattu rantatuolien lisäksi radio, eväät sekä pivot (oluet). Rantakuppilat olivat ääriään myöten täynnä paikallisia sekä turisteja. Rannat olivat pääosin kivirantoja ja jos mielit uimaan, niin uimakengät helpottivat veteen menoa.

Turkoosinsininen meri.

Kalastusalus matkalla hakemaan saalista torille ja ravintoloihin.

Shakinpeluuta rannalla.

Noin 200.000 asukkaan kaupunki Split on syntynyt aikoinaan keisari Diocletianuksen palatsin ympärille ja kuuluu myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Vaikka olen jo useasti siellä lomaillut, niin aina vanhan kaupungin kujilta löytyy mielenkiintoisia rakennuksia, yksityiskohtia, näyttelyitä ja ravintoloita. Kroatian ruoka on herkullinen sekoituis balkanilaista ja italialaista keittiötä.Pizzakojuja oli joka kadun kulmassa ja leipomosta löytyi suolaista ja makeaa herkkua.Viimeisenä iltana löysimme kujilta hyvän ravintolan; Pikulece, joka tarjoaa kroatialaista ruokaa tapastyyliin. Herkullisen munakoisotomaatti alkupalan ja haudutetun tonnikalapadan huuhtoi alas hyvä kroatialainen roseviini.

Kaikkialla oli kauniita yksityiskohtia.

Ajan patinaa auringonkeltaisessa rakennuksessa.

Kuivuudesta ja kuumuudesta huolimatta kukkia oli kaikkialla.

Vanhan kaupungin muurien sisältä.

Konoba Korta kujilla. Herkullista ruokaa.

Loman aikana sain viestin vanhalta kollegaltani. Hän kysyi, että: "Miksi viihdyt Kroatiassa?"
Vastasin: " Täällä on puhdas meri, ruoka on herkullista, ihmiset kivoja ja pitkiä, eikä tämä ole liian hieno, vaan rento maa lomailla."