Ulkosuomalaisesta ulkohankolaiseksi: tammikuuta 2019

On menossa toinen talvi maailmalta paluun jälkeen. Yhä edelleenkään se ei nappaa. On vain kaksi vaihtoehtoa: tykätä talvesta tai hammasta purren selvitä sen yli. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Onneksi Hangon talvi on tähän asti ollut vähäluminen ja meri on paikka paikoin vielä auki. Tosin kadut ovat liukkaita kuin luistinradat. Edes kenkienpohjissa olevat ”nastat” eivät pidä liukkaimmilla alueilla.Viikonloppuna aurinko paistoi ja lämpötila vaihteli nollasta vilakkaan pakkaseen. Lähdettiin katselemaan ja valokuvaamaan viime kesän suosikkikohteitamme: Tulliniemeä, Varisniemeä, Kappelisatamaa, Hangonkylän satamaa ja Täktomin rantaa.

Tulliniemessä puhalsi tuuli, meri oli auki ja rannalla oli lunta vain peitteeeksi. Meriheinät puskivat lumen läpi ja taivaalla lentävä lokki yritti lentää vastatuuleen. Rannalla tuli vastaan muutama ulkoilija. Ennenkuin aurinko pakeni pilven taakse ehdin napata muutaman talvisen kuvan Tulliniemen rannasta sekä Hangon tunnusmerkeistä, uimakopeista.

Matka jatkui kohti Varisniemeä, jossa meri aaltoili voimakkaasti tuulen voimasta. Varisniemessä tuulee aina ja siellä kävimme kesällä viilentymässä helteisen päivän päätteeksi ja katselemassa upeaa auringonlaskua. Nyt liukastelin lumen ja jään seassa, sormet kohmeessa ja otin muutaman pakollisen kuvan rannalla tönöttävästä yksinäisestä penkistä. Matka jatkui kohti kaunista Kappelisatamaa ja olihan se kaunis näky näin talvisaikaankin. Punaiset kalamajat olivat talviteloilla, laiturit lumen peitossa sekä rannassa oli parkissa muutamia soutuveneitä. Erään kalamökin ikkunalla oli joulukynttelikkö. Hangonkylän satamassa oli jo enemmän eloa, sillä På Krogen -kahvila pitää ovensa auki talvisaikaan ja siellä käyvät enimmäkseen paikalliset ukot taalaamassa svenskaa ja juomassa sumppia.

Täktomin rantapoukamassa, suojassa avomereltä oli parvi Suomen kansallislintuja, joutsenia. Miksi ne eivät ole lentäneet lämpimään? Oli surullista katsella jäähileissä uiskentelivat joutsenia jotka ääntelivät hiljaa, kuin uikuttaen. Kun poukama jäätyy, niin joutsenet joutuvat lentämään avomerelle jossa rahtilaivat seilaavat ja pitävät väylän auki. Säätiedotus lupasi lisää paukkupakkasia, jopa eteläiseen Suomeen. Tämä väritön ja kylmä vuodenaika on loputon.

Kun laskeuduimme Da Nangin kansainväliselle lentokentälle, niin sadepilvet ravistelivat laskeutuvaa lentokonetta. Meidät otti vastaan sateinen ja pimeä Vietnamin ilta. Kentältä matkustimme vielä reilun tunnin Huen kaupunkiin. Onneksi kuljettaja ajoi varovasti, sillä raskas liikenne oli yötä vasten melkoinen ja näkyvyys erittäin huono. Perille kuitenkin päästiin ja hotellin ystävällinen henkilökunta toivotti meidät tervetulleeksi kera lämpimän inkiväärijuoman. Aamun sarastaessa hotellin aamiaisravintola oli täynnä äänekkäitä kiinalaisturisteja. Tuntui, että tarjoilijat lukivat ajatuksemme sillä meidät ohjattiin rauhalliseen nurkkaukseen aamiaiselle. Tarjoilijat olivat ystävällisiä ja kyselivät, että mistä päin ollaan. Sana Finland toi entistä leveämmän hymyn kasvoille.

Hue oli aikoinaan Vietnamin pääkaupunki sekä viimeisten kuninkaiden kaupunki. Siellä riittää paljon historiallisia nähtävyyksiä. Aamiaisen jälkeen laitettiin sukat jalkaan ja pitkähihaista paitaa päälle, otettiin sateenvarjo matkaan ja lähdettiin pitkin sateesta liukkaita katuja kohti Thai Hoa -palatsialuetta. Palatsi on aikoinaan rakennettu kilpailemaan loistosta Pekingin Kielletyn kaupungin kanssa. Ylimaallisen harmonian palatsialue on rakennettu vuonna 1805 ja se kärsi pahoin Vietnamin sodassa, kuten koko Huen kaupunki. Palatsialueella oli paljon kauniita yksityiskohtia ja rakennuksia, mutta sateen liukastamilla laatoilla käveleminen oli varovaista sekä valokuvaaminen hankalaa sateenvarjon alta. Voin vain kuvitella miten kauniilta alue näyttää auringon valossa.

Seuraavana päivänä aurinko paistoi ja päätettiin ajelehtia lohikäärmeveneen kyydissä Parfyymijoella. Joella on niin fiini nimi, mutta sen rannoilla ja sen päällä ajelehti roskaa, muovia, muovipulloja.Teki pahaa katsoa, kun paikalliset pesivät joessa kasviksia ja vaatteita. Jokiristeilyn jälkeen mentiin erikoiseen ja rentouttavaan jalkahierontaan. Kävelystä rasittuneet jalat liotettiin ruusuvedessä ja jalkahieronta suoritettiin pimeässä huoneessa makuuasennossa. Loppupäivä meni kaupunkia kierrellessä sekä löydettiin sivukadulta mielettömän hyvä ravintola, Nook. En ole koskaan syönyt niin suussa sulavan herkullisia kevätrullia!

Lyhyeksi jääneen Huen reissun jälkeen jatkettiin matkaa kohti aurinkoista Hoi Ania. Matka tehtiin paikallisen kuskin kyydissä ja hän näytti meille matkan varrella kauniin järviseudun ja amerikkalaisten rakentaman bunkkerin. Vuoristotiellä tuli vastaan kamalia eläinkuljetuksia; täysperävaunullinen possuja ja kuorma-autollinen koiria. Kuljettaja kertoi, että koirat olivat matkalla Hanoihin ja vietnamilaisten patoihin. Roskaamisen lisäksi tämä on toinen asia mitä en voi Aasiassa ymmärtää. Anyway, perille päästiin Hoi Anin leppoisaan meininkiin ja ihanaan pikku kaupunkihotelliin. Siitä alkoi loma ja yritin parhaani mukaan unohtaa vuoristeillä näkemäni kuljetukset.

Sanotaan, että Hoi An on Vietnamin kaunein kaupunki ja se pitää paikkansa. Kaupungin kaunis vanha osa on Unescon suojelukohde ja siellä ei saa mopoilla eikä polttaa tupakkaa. Saimme kolmena päivänä nauttia auringosta ja pyöräilimme riisipeltojen kautta kohti Cua Dain hiekkarantaa ja kohti meren lempeitä aaltoja. Vietnamin liikenne oli hurjaa, suorastaan vaarallista, mutta pyöräillessä näki paikallista elämää. Mies vesipuhveleineen päivysti joka päivä tien varressa, riisipellon kupeessa vilisti hanhia, rottia, vesipuhveleita, kissoja, koiria sekä muita turistipyöräilijöitä. Ikävä kyllä täälläkin olivat tienvarret ja talojen edustat täynnä roskaa. Jopa vanha kuorma-auto oli jätetty tienposkeen ruostumaan. Miksi aasialaiset kusee omaan nuudelikulhoonsa?

Illan tullen käveltiin vanhaan kaupunkiin. On se vaan niin kaunis, vaikkakin kaupallistunut viime näkemän. Kauniiden ja värikkäiden rakennusten lisäksi vanha kaupunki on täynnä katuravintoloita, ravintoloita, baareja, kahviloita, hierontapaikkoja ja pieniä putiikkeja. Illan tullen sadat ellei tuhannet lyhdyt syttyivät rakennusten kupeessa ja katujen yllä sekä vanhan kaupungin sisällä soi rauhallinen klassinen musiikki. Joella lipuivat värikkäin lyhdyin koristellut veneet. Oli epätodellinen tunnelma! Suorastaan silmiä hivelevän kaunista ja niin valokuvauksellista! Illan tullen vatsa kurni vaativasti ja ravintoloita oli tarjolla joka lähtöön. Jokaisessa ravintolassa tarjoiltiin herkullista, värikästä ja terveellistä vietnamilaista ruokaa! Uuh! Vieläkin tulee vesi kielelle kun muistelen niitä makuelämyksiä; kasviskeittoa, tofua, tonnikalaa mango-tomaattipedillä, nuudeleita, paikallista cao lau keittoa...

Jouluaattona alkoi vesisade. Sateisina päivinä kuljeskeltiin pitkin poikin vanhaa kaupunkia. Käytiin tuoretorilla ja voi elämä sitä kasvisten ja hedelmien yltäkylläisyyttä ja värien määrää! Vanhan kauppakaupungin kujilla myytiin kauniita käsitöitä, vaatteita ja matkamuistoja. Halusin ostaa kotiin paikallisia käsitöitä ja niistä oli suorastaan runsaudenpula. Lisäksi liiallista ostamista rajoitti matkalaukun koko. Löysin kotiin viemisiksi bambusta valmistetun kulhon ja teeastian ja valkoisen kangaslyhdyn, lisäksi räätäli ompeli minulle hetkessä pellavaiset shortsit. Vietnamin hintataso on edullinen, mutta kannattaa aina tinkiä sekä vertailla hintoja. Halusin ostaa kiinalaiseksi uudeksivuodeksi kiinalaistyylisen takin jossa komeilee punainen lohikäärme selässä. Ensimmäisessä liikkeessä myyjää pyysi takista 1,100.000 miljoonaa dongia (n. 50 e) ja kävelin saman tien ulos liikkeestä. Seuraavassa sivukujan liikkeessä samainen takki oli 400.000 dongia (n. 14 euroa) ja kävelin liikkeestä ulos lohikäärmetakki mukanani.

Kaikki päättyy aikanaan, kuten loma Vietnamissa, hymyn ja ystävällisyyden maassa. Pakkasimme täpötäydet matkalaukut ja palasimme vielä pariksi päiväksi Hong Kongin sykkeeseen. Sieltä matka jatkui kohti Suomen talvea ja uutta vuotta.