Elämäni ensimmäinen Hangon regatta on nähty, kuultu ja koettu. Kolmipäiväisen purjehduskilpailun kylkiäisenä tulee nuorison örvellysjuhlat. Juhlinta on kuulemma ollut aikoinaan vielä villimpää, mutta minulle tämäkin oli ihan riittävästi. Meillä oli ystävät kylässä koko viikonlopun ja kävimme pikaisesti perjantai-iltana katsomassa juhlintaa joka muistutti Vapun viettoa Helsingissä. Rannalle oli kannettu jopa omat sohvat ja musa soi täysillä. Tyhjien pullojen, tölkkien ja lasisirun määrä oli rajaton. Lauantaiaamulla kaupungin työntekijät ja vapaaehtoiset siivosivat perjantaiyön jälkiä. Meidänkin mökin ovella kävi joku eksynyt juhlija kolkuttelemassa :)
Anyway, me nautimme ystävien kanssa yhdessä olosta, hyvästä ruoasta (Hangon ravintoloihin ei ollut mitään asiaa) sekä kylmistä juomista. Lisäksi pyörälimme pitkin Hangon kesäisiä katuja, sillä halusimme näyttää kesän aikana meille niin mieluisiksi tulleet paikat kuten; Gunnarstrand, Hangonkylän satama, Neljän tuulen tupa ympäristöineen. Kaiken kruunasi koko viikonlopun täydeltä terältä paistanut aurinko!
|
Seurasimme kisoja Casinon rannassa. |
|
Gunnarstrandissa. Seurana "paikallisopas". |
|
Gunnarstrand. |
|
Neljän tuulen tuvan rannassa. |
|
Uusi rakennusprojekti; luxushotelli. |
|
Aamiainen aurinkoisella mökin pihalla. |
|
Neljän tuulen tupa. |
Ihania kesäkuvia <3
VastaaPoistaKiitos Päivitys
Poista