27. lokakuuta 2017

Kontin purkamista

Reilu viikko sitten saimme lähetyksen Kiinasta. Kontti saapui pihaan! Kontissa odotti 140 pakettia romuja ja aarteita kuuden vuoden matkalta; Malesiasta ja Kiinasta. Huh! Ei muuta kuin hihat heilumaan ja lastin purkuun! Olimme sopineet kuljetusliikkeen kanssa, että osa huonekaluista ja polkupyörät menevät Hankoon. Hangon kuorman purku oli eilen.



Oli kuin joulu, kun availin laatikoita. Tuumasin, että: "Ilman näitä tavaroita olen pärjännyt loistavasti. Vain kiinakaappia ja talvibootseja olen odotellut saapuvaksi." Kiinan päässä oli pakkauspäivänä armoton helle, +37 astetta, kun taas täällä Suomen päässä oli raikas syyspäivä. Oli onni matkassa, ettei tarvinnut sateessa purkaa kuormaa! 


Astiat, tavarat ja huonekalut oli Shanghain päässä pakattu erittäin huolellisesti ja ne saapuivat perille ehjinä. Home ei ollut päässyt kiinni mattoihin ja muihin tekstiileihin, mutta tunkkainen "kiinanhaju" oli tarttunut niihin. Raikas syyssää tuli kuin tilauksesta ja tuuletimme talvitakit ja matot ulkona sekä pesimme monta koneellista vaatteita ja kodintekstiilejä. Vaikka kuinka ahkerasti kierrätimme Kiinassa, niin turhaa tavaraa oli vieläkin matkassa. Veimme loppuviikosta kaksi lastia läheiseen kierrätyskeskukseen. Yhä edelleen tavaraa on liikaa. Ehkä teen jossain vaiheessa kirpparikeikan?


Kun Hangon kuorman purkupäivä koitti, niin ensilumi yllätti?! Olihan runsaista lumisateista varoiteltu säätiedotuksissa jo useamman päivän ajan ja kehotettu autoilijoita vaihtamaan talvirenkaat alle. Tällaista lumimyräkkää en ollut nähnyt vuosiin.


Hangon keskustassa ei ollut tietoakaan lumesta, joten saavuimme talvesta takaisin syksyyn. Kuljetusliikkeen miehet kantoivat rivakasti romut ja aarteet tupaan ja kun urakka oli tehty lähdimme koko porukka kahvittelemaan Gafferia -kahvilaan. Tauon jälkeen jatkoimme miehen kanssa huonekalujen kokoamista myöhälle iltapäivään. Ennen pimeän tuloa lähdimme ajamaan takaisin Espooseen. Tämä oli ulkosuomalaisuuden viimeinen etappi.





16. lokakuuta 2017

Syksyinen ja hiljainen Hanko

Viikonloppu meni "hankoillen". Lauantaina satoi koko päivän. Sade piiskasi ikkunoihin ja puiden keltaiset lehdet leijuivat pihamaalle. Pidimme sadetta tuvassa. Tuunaillen keittiötä kuntoon. Sadepäivinä voi hyvällä omallatunnolla hiippailla sisätiloissa; villasukat jalassa, sytytellen tuikkuja sinne tänne tuomaan lämpöä ja taustalla soi kiva musa. Iltapäivällä oli pakko lähteä tuvasta ulos; ruokakauppaan ja kaupungin ainoaan rautakauppaan.

Sunnuntaina taivaalle ilmestyi outo valoilmiö. Aurinko, Arska! Aurinko paisto suorastaan lämpimästi ja lämpötila kipusi yli kymmenen asteen. Lähdimme kävelemään hiljaiselle rantakadulle. Vastaan tuli kaksi ihmistä ja nekin olivat ulkonäöstä päätellen Intiasta. Miten he olivat eksyneet tänne jumanlanselän taakse?

Puolilta päivin aukeni kaupungin ainut, läpivuoden avoinna oleva kahvila: Cafferia. Kahvilan aurinkoinen terassi täyttyi nopeasti sunnuntaipäivän viettäjistä ja koirien ulkoiluttajista, joista suurimman osan tunnistin ulkohankolaisiksi:) Tarkistin Wikipediasta Hangon asukasluvun ja se on vähemmän kuin Kurikassa: 8.578! Onhan tämä aikamoinen paluumuuttajan shokki; on hiljaista ja tylsää kuin huopatossutehtaassa. Kaikkialla.









15. lokakuuta 2017

Hankomaisia huonekalulöytöjä

Nämä "herkkulöydöt",  ruokapöytä ja arkku, olivat perjantain muuttokuormassa. Löysin sinisen amerikanarkun tai kapioarkun Niittykummun Fidasta. Kävin siellä pariin otteeseen arkkua tutkimassa, kunnes päätin ostaa sen. Hangon kodissa on hyvin vähän säilytystilaa kodintekstiileille, joten arkussa säilytetään ne vähät liinavaatteet ja pyyhkeet. Kun toin arkun kotiin, niin puhdistin ja desinfioin sen sekä laitoin laventelipussin tuoksuttamaan tekstiilejä. Ulkonäöstä päätellen arkku lienee amerikanarkku. Aikoinaan Suomeen palaavat siirtolaiset toivat arkuissa omaisuutensa Atlantin yli. Menneisyytensä vuoksi, arkku sopii meille entisille ulkosuomalaisille, erittäin hyvin. Kapio- tai morsiusarkuksi se on liian vaatimattoman näköinen.

Virkattu villainen torkkupeitto on myös kierrätyslöytö.

Jatkettava ruokapöytä löytyi Suomenojan kierrätyskeskuksesta parilla kympillä. Sitäkin kävin muutaman kerran tutkimassa, ennen kuin tein ostopäätöksen. Kiinasta Suomeen seilaavassa kontissa on vanha ja kaunis kiinalainen ruokapöytä, mutta se on liian iso Hangon keittiöön. Kierrätyslöytöni lienee puusepän valmistama, sillä sen pohjaan on kirjoitettu päivämäärä 27.7.2004. Pöytälevyssä oli muutama naarmu ja jalat olivat kolhiintuneet. Olisin antanut olla sen sellaisenaan, naarmuisena, elämää ja monta ateriaa nähneenä, ja heittänyt vain pellavaisen pöytäliinan päälle. Mies hioi ja maalasi jalat sekä paikkaili pöytälevyn rosoisimmat kohdat. Ruokapöydän tuoleina toimivat väliaikaisesti puutarhatuolit. Ruokapöydän tulevat tuolit seilaavat paluukontissa - tai Kiinanarkussa.:)

Vihdoinkin ruokapöytä ja valo sen yllä!


Harmaana sadepäivänä poltettiin tuikkuja. Tuikkukippo on löytö Fidasta.




13. lokakuuta 2017

HanGo!

Vietimme viikonlopun Hangossa viimeksi kaksi viikkoa sitten. Viime viikonloppuna oltiin Espoossa ja lauantaina minulla oli koulupäivä. Sunnuntaina mies lähti pelaamaan tennistä ja minä lähdin penkomaan Suomenojan kierrätyskeskukseen! Olen muutaman leiman päässä kierrätyskeskuksen kantiskortista!:)


 Kaksi viikkoa sitten Hangossa oli näin kaunis ja tyyni perjantai-ilta. Oikein harmittaa etten kiivennyt sataman vallille kuvaamaan oranssia auringonlaskua, sillä lauantaina taivas oli jälleen pilvessä. Tuleva viikonloppu menee hankoillen. Eteisessä odottaa taas melkoinen muuttokuorma ja jääkaapissa ovat eväät valmiina. Muuttokuormassa on muutama "herkkulöytö", joista kirjoitan myöhemmin:) Vanha Jaska -kissamme ei pidä matkustelusta, vaan tuijottaa minua murhaavasti koristaan koko matkan ajan. Hangossa; se kyläilyyn tottuva otus; on kuin kotonaan.

Mukavaa viikonloppua!


11. lokakuuta 2017

Lisää seinän täytettä

Kävin alkuviikosta Suomenojan kierrätyskeskuksessa. Kierrätin sinne vanhoja joulukoristeita, joita en ollut käyttänyt vuosiin. Toisen romu on toisen aarre ja uskon, että joulukoristeet saavat uuden piparin- ja kuusentuoksuisen kodin jostain muualta. No, enpä malttanut olla käymättä itse myymälän puolella.....Myymälässä oli jälleen kerran kova kuhina ja henkilökunta oli asettelemassa "uusia" tauluja seinälle. Tämä taulu ei ehtinyt seinälle asti, sillä nappasin sen salamannopeasti matkaani:)


Taulu on "hankomainen" lokkeineen ja merimaisemineen. Lienee vesiväri tai akvarellityö? Taulun alareunassa lukee taiteilija nimi ja vuosiluku: Oleg Mari -98. Mietin vielä, että vaihdanko siihen uudemmat kehykset vai annanko olla rennosti hieman kuluneissa metallikehyksissä? Eihän kaiken tarvitse uutuuttaan kiiltää?


Olisi mielenkiintoista tietää, että kenelle kierrätetyt tavarat ovat kuuluneet tai minne omat kierrätykseen viedyt tavarat päätyvät. Olen aina ollut kiinnostunut kirppareista ja kierrättämisestä. Nuorempana kiersin tiuhaan tahtiin eri kirppareilla ja joskus olin myymässä omia vaatteitani ja tavaroitani. Mielenkiintoisin kirppis oli vanha VR:n makasiini, josta on enää tiiliskivinen seinä jäljellä keskellä Helsingin cityä.  Kuuden vuoden ulkosuomalaisuuden jälkeen "projekti Hanko" toi jälleen kierrätysinnostuksen takaisin.



10. lokakuuta 2017

Muutamia hankomaisia löytöjä

Kuten ensimmäisessä postauksessa mainitsin, niin olen viimeisen kuukauden aikana kierrellyt aktiivisesti Suomenojan kierrätyskeskuksessa ja Fidan myymälöissä, etsien hankomaisia tavaroita ja huonekaluja. Mies pyörittelee päätään ja pottuilee:) Espoon Suomenojalla (vastapäätä Plantagenia) sijaitsee siisti kierrätyskeskus, jonka henkilökunta on ystävällistä. Kierrätyskeskuksessa on kolmessa kerroksessa romuja ja aarteita maan ja taivaan väliltä. Keskus on auki maanantaista sunnuntaihin. Jos menet omalla autolla, niin varaudu siihen, ettei siellä ole parkkipaikkoja. Sen verran riittää asiakkaita ja lahjoitusten tuojia. www.kierratyskeskus.fi 


Vapaat

Just tuohon lokit kuuluu.

Ylläoleva merellinen taulu löytyi Suomenojan kierrätyskeskuksesta. Taulun nimi on "Vapaat" ja sen  raikas sininen sävy sekä vapaana lentävät lokit sopivat kuin nenä päähän Hangon tupaan. Taulun kehyksetkin olivat niin hyvässä kuosissa, ettei Erkin tarvitse niitä vaihtaa:) Maksoin taulusta 25 euroa ja olen erittäin tyytyväinen hankintaani. Kelpasi se miehellekin!

Edullinen löytö.

Iltakävelyllä bongattua.

Hankoon kuuluvat veneet ja laivat. Miltei jokaisen asunnon ikkunalla on koristeena purjevene ja/tai purjelaiva. Niitä on mukava katsella ohi kulkiessa ja ne näyttävät upeilta vanhojen talojen ruutuikkunoilla ja ikkunasyvennyksissä. Tämä menee hieman "krääsäosaston" puolelle, mutta pakko se oli ostaa. Siellä se tönötti pölyisenä hyllyn perimmäisessä nurkassa ja nappasin sen mukaani. Suomen lippu ja sana Finland tekivät vaikutuksen. Eikä hinta päätä huimannut - 2,80 euroa. Löysin laivapullon tai pullolaivan Niittykummun Fidasta, joka on sopivasti jumppapaikkani lähellä:)




Kävin pikaisesti Iso Roban Fidassa ja sieltä löysin tämän puisen ja sinisen "Seaside" -kyltin. Iso Roban Fida on siististi täytetty erilaisilla romuilla ja aarteilla sekä siellä on rento tunnelma. Taustalla soi aina leppoisa musa. Melko useasti olen bongannut siellä upeita huonekaluja, mutta niissä on aina ollut lappu: "Myyty" tai "Varattu". Ei ihme.  Asensin Seaside -kyltin ulko-oven päällä olevaan ikkunaan. Auringon laskiessa valo heijastuu hauskasti eteisen seinään ja ikivanhaan Ratian saaristolaiskaappiin. Kaapista sen verran, että se toimi aikoinaan ensimmäisen oman (tai pankin) kotimme lääkekaappina. Sitten se lojui vuosia varaston perukoilla pölyttymässä. En ikinä hennonut laittaa sitä kierrätykseen. Nyt sillä on kaapin paikka eteisen avainkaappina. 

9. lokakuuta 2017

Ulkosuomalaisuus päättyi ja asetuimme Suomeen

Hei, tämä on uuden blogini ensimmäinen postaus. Olen viimeiset kuusi vuotta kirjoittanut blogia "Elämää Idän Pariisissa". Asuimme viimeiset kuusi vuotta Malesiassa ja Kiinassa; joista Kiinassa vierähti 3,5 vuotta. Syyskuun alussa teimme paluumuuton Kiinasta Suomeen. Ajatus vanhan blogin kirjoittamisesta ei enää innostanut ja uuden blogin aloittaminen on häämöttänyt mielessäni jo pitkään. Tänään, sateisena ja harmaana lokakuisena maanantaina, otin itseäni niskasta kiinni. Aloitin blogin muokkaamisen. Tadaaaaa!! Tässä se nyt on! Tosin ulkoasuun on taatusti luvassa muutoksia ja muutoksen muutoksia, mutta tässä maistiaiseksi tällainen raakile.
Ulkosuomalaisesta ulkohankolaiseksi -blogi!

Hangossa ei voi eksyä. Vai voiko?

Hanko beach.

Mistä kaikki alkoi? Mies on vuosia haikaillut vapaa-ajan asuntoa Hangosta. Olen topakasti jarrutellut ideaa vedoten ulkosuomalaisuuteen sekä turhaan riesaan ja huoleen. Heinäkuussa mies lensi Suomeen kesälomalle ja aloimme vähitellen käymään läpi vapaita asuntoja Hangosta. Toiveena oli  pienehkö asunto keskustan tuntumassa vanhassa puutalomiljöössä, ilman megaremontteja. Huomautan jo tässä vaiheessa, että perinteisiksi mökkeilijöiksi emme halunneet. Ei ole meidän juttu ajaa tuntitolkulla keskelle metsää hakkaamaan saunapuita,  kuuntelemaan vastarannalta kuuluvaa yölinnun huutoa,  kaukana kaikista palveluista...

Kuva ensimmäiseltä käynniltä.

En ollut käynyt Suomen eteläisimmässä kesäkaupungissa vuosiin. Kun eräänä aurinkoisena (jopas jotakin) lauantaina ajelimme Hankoon, niin yllätyin positiivisesti sen rennon letkeästä tunnelmasta. Tuntui kuin olisin ollut ulkomailla! Oli lämmin ja aurinkoinen päivä. Ihmiset istuivat sataman ravintoloissa, suppailivat tyynellä merellä, jopoilivat... Lauantaiajelut Hankoon jatkuivat. Kiertelimme asuntoja joita oli niukasti tarjolla. Ensimmäinen asunto jossa kävimme, oli tuleva vapaa-ajankotimme. Teimme esisopimuksen elokuussa ja syyskuun alussa, kun muutimme pysyvästi Suomeen, teimme lopullisen kaupan ja aloimme kuskaamaan tavaroita "mökille".

Canbei! Teimme esisopimuksen asunnosta!

Teimme kaupat asunnosta syyskuun toisena perjantaina ja ensimmäisen muuttokuorman lähdimme viemään seuraavana aamuna. Auto oli ääriään myöten täynnä rätei ja roinaa. Matka Hankoon kesti reilun tunnin. Sen jälkeen on viety monta lastia ja muutamana viikonloppuna on yövyttykin Hangon "sykkeessä". Ikean sohva ja varapatja ovat toimineet vuoteina, puutarhapöytä ja -tuolit ruokapöytänä sekä kahvinkeitin on pakattu matkaan ja tuotu viikonlopun päätteeksi takaisin kotiin, Espooseen. Odotamme muuttokuormaa Kiinasta saapuvaksi, joten sen vuoksi viikonloppuilemme tyhjässä asunnossa. Pääasia, että vesi tulee ja menee ja on katto pään päällä:)

Asunnon avain. Käytiin juomassa tervetulokahvit paikallisessa kahvilassa.

Tupaantuliaislahja Maralta.

Olemme päässeet jo hyvään vauhtiin pienessä tuunauksessa ja kaappien täyttämisessä. Asuntohan on valmiiksi remontoitu, mutta pientä fixausta mieleisekseen pitää aina tehdä. Lupasin pyhästi, että Hangon kotia EI sisusteta etnisesti, eikä sinne tuoda buddhapatsaita ja Aaltomaljakoita. Viime viikot olen tiuhaan tahtiin kierrellyt Fidan liikkeissä ja Suomenojan kierrätyskeskuksessa tehden edullisia, mielenkiintoisia  ja hankomaisia löytöjä. Toisen romu on toisen aarre!

Uskokaa tai älkää! Ekassa muuttokuormassa oli kanervaruukku, kastelukannu ja lyhty!

Ulkosuomalaisesta ulkohankolaiseksi -blogi tulee olemaan sisällöltään "lifestyle" -henkinen; kertoen sisustamisesta, tuunauksesta, Hangosta, tapahtumista, luonnosta, kierrätyksestä, kirppareista, hyvästä ruoasta...ihan kaikesta! Rennolla otteella ja asenteella, pienistä "kauneusvirheistä" välittämättä.

Oikein mukavaa viikkoa!