Viime viikonloppuna Mauri -myrsky (?) puhalsi eteläisen Suomen yli. Tuuli kolisutti peltikattoa ja puiden kellastuneet lehdet lentelivät pihalla. Uhmattiin tuulta ja lähdettiin katsomaan Maurin tyrskyjä Tulliniemen rantaan sekä poikettiin sataman vieressä olevassa poukamassa, missä oli rivi rivissä punaisia kalamökkejä. Veneet olivat tiukasti sidottu puisiin laitureihin tai ankkuroitu rannan tuntumaan. Pitkät rantaheinät heiluvat tuulessa ja mereltä ui rantaan vaahtopäitä. Joku satunnainen mökkeilijä kävi vielä kiinnittämässä venettään ja keräämässä kalastustarvikkeita tuulen suojaan.
Jatkettiin matkaan Tulliniemen rantaan, jossa tuli vastaan muutama satunnainen sään uhmaaja. Oli ihana kävellä hiekkarannalla ja antaa tuulen puhaltaa. Pilven takaa kurkisti aurinko jonka säteet vielä jaksoivat lämmittää.
Ensimmäistäkään ulkoilijaa ei tullut vastaan kevyen liikenteen väylillä, kun pyöräilimme takaisin mökille. Eräs Hangossa asuva tuttavani totesi, että hän pitää Hangosta juuri nyt, kun hiljaisuus on ympärillä. Hanko on kaunis myös syksyllä. Mikset poikkeaisi siellä?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti