20. tammikuuta 2019

Kesän suosikkikohteet talviasussa

On menossa toinen talvi maailmalta paluun jälkeen. Yhä edelleenkään se ei nappaa. On vain kaksi vaihtoehtoa: tykätä talvesta tai hammasta purren selvitä sen yli. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Onneksi Hangon talvi on tähän asti ollut vähäluminen ja meri on paikka paikoin vielä auki. Tosin  kadut ovat liukkaita kuin luistinradat. Edes kenkienpohjissa olevat ”nastat” eivät pidä liukkaimmilla alueilla.Viikonloppuna aurinko paistoi ja lämpötila vaihteli nollasta vilakkaan pakkaseen. Lähdettiin katselemaan ja valokuvaamaan viime kesän suosikkikohteitamme: Tulliniemeä, Varisniemeä, Kappelisatamaa, Hangonkylän satamaa ja Täktomin rantaa. 

Tulliniemessä puhalsi tuuli, meri oli auki ja rannalla oli lunta vain peitteeeksi. Meriheinät puskivat lumen läpi ja taivaalla lentävä lokki yritti lentää vastatuuleen. Rannalla tuli vastaan muutama ulkoilija. Ennenkuin aurinko pakeni pilven taakse ehdin napata muutaman talvisen kuvan Tulliniemen rannasta sekä Hangon tunnusmerkeistä, uimakopeista. 

Matka jatkui kohti Varisniemeä, jossa meri aaltoili voimakkaasti tuulen voimasta. Varisniemessä tuulee aina ja siellä kävimme kesällä viilentymässä helteisen päivän päätteeksi ja katselemassa upeaa auringonlaskua. Nyt liukastelin lumen ja jään seassa, sormet kohmeessa ja otin muutaman pakollisen kuvan rannalla tönöttävästä yksinäisestä penkistä. Matka jatkui kohti kaunista Kappelisatamaa ja olihan se kaunis näky näin talvisaikaankin. Punaiset kalamajat olivat talviteloilla, laiturit lumen peitossa sekä rannassa oli parkissa muutamia soutuveneitä. Erään kalamökin ikkunalla oli joulukynttelikkö. Hangonkylän satamassa oli jo enemmän eloa, sillä På Krogen -kahvila pitää ovensa auki talvisaikaan ja siellä käyvät enimmäkseen paikalliset ukot taalaamassa svenskaa ja juomassa sumppia.

Täktomin rantapoukamassa, suojassa avomereltä oli parvi Suomen kansallislintuja, joutsenia. Miksi ne eivät ole lentäneet lämpimään? Oli surullista katsella jäähileissä uiskentelivat joutsenia jotka ääntelivät hiljaa, kuin uikuttaen. Kun poukama jäätyy, niin joutsenet joutuvat lentämään avomerelle jossa rahtilaivat seilaavat ja pitävät väylän auki. Säätiedotus lupasi lisää paukkupakkasia, jopa eteläiseen Suomeen. Tämä väritön ja kylmä vuodenaika on loputon.



























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti