5. marraskuuta 2017

Loppusiivousta

Viikonloppu meni jälleen "hankoillen". Meillä oli tarkoitus lähteä matkaan lauantaiaamuna, mutta perjantaina paistoi aurinko niin kauniisti, ja niin pakkasimme kimpsut ja kampsut sekä siivousvälineet autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Hankoa. Aurinko laski nopeasti ja täytyy sanoa, että kyllä oli pimeä tie Hankoon! Kulkua valaisi vain edellä ajavan auton takavalot ja ympärillä oli vain mustaa. Marraskuu on vuoden ällöin kuukausi.



Emme ole siivonneet asuntoa juuri lainkaan. Olen tehnyt pientä pintasiivousta, ettei sukat ja jalanpohjat ole mustana liasta:)  Sovimme, että kun viimeisetkin huonekalut on paluukontista kannettu tupaan, niin sitten pestään lattiat. Lauantai olikin hyvä päivä suursiivoukselle, sillä sade piiskasi ikkunoita ja tuuli ravisteli loputkin lehdet pihan puista alas.

Kiinalaista teetä ja suomalaista kahvia.

Muistoja lapsuudesta, piianpeili.

Kun hikinen suursiivous oli saatu päätökseen, niin ajateltiin lähteä polkemaan Tulliniemeen. Katsomaan meren kuohuja.  Haettiin fillarit kellarista, jotka nekin tulivat paluukontissa maailmalta, ja vietiin ne takaisin kellarin uumeniin. Sade piiskasi kovan tuulen kera suorastaan vaakasuoraan. Siis plan B: Ilta Sanomat, lasi viiniä, tulet tuikkuihin. Pidettiin sadetta sisätiloissa, nuuhkien puhtaan tuvan tuoksua.

Olohuone. Tuolit Malesiasta.

Kierrätyskeskustaulu ja airo Malesiasta.

Malesialaista valokuvataidetta.

Myöhään iltapäivällä tuli taukoa sateesta ja lähdettiin rantabulevardin toiseen avoinna olevaan ravintolaan herkuttelemaan. Meidän lisäksi ravintolassa oli neljä muuta asiakasta. Kaupungin kadut ammottivat tyhjyyttään, kello ei ollut kuuttakaan ja oli säkkipimeää. Tästä tulee paluumuuttajalle piiiiitkä ja pimeä talvi, monen vuoden tauon jälkeen. Ja varastossa odottaa vielä paluukuorman viimeiset purkamiset, kierrättämiset....Jaksaa jaksaa!

2 kommenttia:

  1. Nyt löysin sinut! Kavin myös lukemassa vikan paivityksen Shanghaista silla se oli jostain syysta jaanyt lukematta. Onpa teilla aivan ihana paikka siella Hangossa ja nuo huonekalut ja tavarat maailmalta osuvat kuin nena naamaan. Terkkuja Izmirista ja kaikkea hyvaa paluumuuttoon!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Petra, täytyy sanoa, että tiukkaa tekee kaamoksen keskellä. Ehkä totun ehkä en, mutta Shanghai on mielessä usein

    VastaaPoista