28. tammikuuta 2018

Hangon talvi - hiljaista kuin huopatossutehtaalla

Perjantaina köröttelin jälleen junalla Hankoon. Vaihdoin paikallisjunaan Karjaan asemalla ja ilokseni huomasin, että päivä oli pidempi kuin kaksi viikkoa sitten. Silloin kävelin pimeällä asemalla enkä huomannut edellä kävelevää tuttavaani. Kun saavuin "mökille", niin laitoin musan soimaan ja sytytin tuikut palamaan. Asensin uudet (ne todellakin olivat uudet) verhonpidikkeet olohuoneen verhoihin. Löysin ne Kierrätyskeskuksesta 50 centillä! Kaivoin kiinalaisesta puuarkusta happy lights -valot, jotka saapuivat nekin lokakuisessa paluukontissa Suomeen. Asensin valot tv-tilan/parven seinälle. Muutama taulukin kerkisi vaihtaa paikkaa, ennen kuin mies ja kissa saapuivat viikonlopun viettoon.:)  

Lauantain aurinkoisin kuva, vierasvenesatamasta makasiineille päin.



Jopo, Hangon suosituin kulkupeli

Katselin viikolla Facebookista Hangon valokuvaajat -ryhmän talvisia valokuvia Hangosta. Piti oikein hieraista silmiä, sillä Hanko oli todella kaunis talvisessa asussa ja valokuvat olivat ammattimaisen upeita. Viikolla myös Shanghai oli saanut n. puolipäivää kestävän lumipeitteen. Kiinalaiset ystävät lähettivät valokuvia lumiukoista joita oli kiireesti pyöritelty kasaan. Perjantaihin mennessä kaikki lumi oli sulanut pois niin Hangosta kuin Shanghaistakin. Emme siis nähneet tätä luonnon oikkua tai ihmettä. Lauantaiaamu valkeni tyypilliseen tapaan harmaana ja sateisena. Meillä oli tarkoitus tehdä pitkä kävelylenkki rantatiellä ja saapua myöhään iltapäivällä  ruokakaupan sekä Cafferie -kahvilan kautta kotiin. Sade pilasi suunnitelman! Lyhyeksi jääneellä kauppareissulla kävelimme hiljaisen ja apean kävelykadun läpi. Osa liikkeistä oli suljettu sydäntalven ajaksi ja loput pitivät sinnikkäästi ovensa auki. Vastaan tuli vain muutama ihminen, jotka muistin nähneeni aikaisemmin. Tämä hiljainen tylsyys vaatii totuttelua Shanghain jälkeen. Olen niin kaivannut elämää, tapahtumia, erilaisuutta, hyviä metroyhteyksiä, puistotansseja, isoja tien täyttäviä styroxkuormia sekä eteläeurooppalaistyylistä talvea.

Nämä kuormat ilahdutti ja ihmetytti Shanghaissa..)


Viime kesän rippeet ovat ajautuneet rannalle.

Puutarhatontut odottavat kevättä. Kukapa ei!

Iltapäivällä kello kahden aikaan taivas aukeni ja saimme pienen hetken nauttia auringon säteistä,  ennen kuin arska jäi jälleen tumman sadepilven taakse. Lähdin kiireen vilkkaan vierasvenesatamaan valokuvaamaan. Sormet jäässä ja tyytyväisenä muutamaan aurinkoiseen valokuvaan lähdin Merikatua kohden, kaupungin toiseen avoinna olevaan kahvilaan. Istuimme pitkään kahvilan lämmössä, edessä lasi punaviiniä, katsellen merelle sekä vaihdoimme muutaman sanan ulkohankolaisten kanssa. Cafferie -kahvila vaikuttaa olevan ulkohankolaisen suosittu kohtaamispaikka. Eikä ihme, sillä palvelu on ystävällistä ja tarjottavat herkullisia kera upean näköalan.

Lauantain löytö Navy Blue -liikkeestä.

TV-nurkka ja Jaskan valtaama sohva. Jaska katselee luontodokumentteja sunnuntaiaamuisin.

Happy lights -valot.

Sunnuntaina, äänestyspäivänä Suomen liput heiluivat räntäsateessa ja kovassa tuulessa. Ulkoilu loskassa ja tuulen tuiverruksessa ei innostanut, joten oli aika pakata kamat ja lähteä takaisin Espooseen. Mitään ei tuunattu viikonloppuna, mutta yksi idea on muhimassa. Se toteutetaan seuraavalla kerralla? Nyt on jälleen pieni tauko huopatossutehtaasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti