13. toukokuuta 2018

Upea viikonloppu

Takana on upea, kesäinen viikonloppu. Vietettiin se jälleen kerran Hangossa. Matkaan lähdettiin keskiviikkona töiden jälkeen ja tänään iltapäivällä palattiin takaisin kotiin. Torstaina oli vapaapäivä ja vaikka kävin perjantaina töissä, niin tuntuu, kuin olisin ollut pidemmällä lomalla. Testasin perjantaina Hangon ja Helsingin välistä junayhteyttä. Juna lähti Hangosta klo 6:32 ja matkalla Helsinkiin ihailin kevätaamuista maisemaa. Oli niin kaunista katseltavaa!

Valkovuokot kukkii nyt.

Hangonkylän sataman markkinoilla.

Hankomaisia villasukkia.

Nam! Herkulliset lohikeitot.

Helatorstaina aurinko paistoi taivaan täydeltä. Lähdettiin polkemaan Hangonkylän sataman markkinoille sekä testaamaan På Krogen ravintolan paljon kehuttu lohikeitto. Maukasta se olikin kera mustan maalaisleivän. Lounaan jälkeen käveltiin sataman lähistöllä. Hangon kaupungin ulkopuolelta löytyy aina jotain kaunista ja uutta nähtävää. Rannan tuntumassa ja metsikön siimeksessä oli rivissä ja sikin sokin pieniä, punaisia mökkejä. Söpöissä mökeissä ei asuta, vaan paikalliset kalastajat säilyttävät niissä kalastustarvikkeita. Joidenkin mökkien ikkunoita koristivat laivat ja pelastusrenkaat, kun taas joku oli laittanut penkin ovenpieleen. Mikäs siinä on istuskella kalastusreissun jälkeen ja katsella laskevaa aurinkoa.


Hangonkylän satama.

Punaiset mökit.




Kalastustarvikkeet riippuu mökin seinällä.


Lauantaina poljettiin jälleen Hangonkylän satamaan.  Kevätaurinko paistoi taivaan täydeltä, metsät olivat valkoisenaan valkovuokkoja ja linnut lauloivat. Jälleen kerran löytyi uutta ja kaunista nähtävää ja koettavaa. Lillmärsanin uimaranta. Rannalla tönötti yksin, Hangon tunnusmerkki, valkoinen uimakoppi. Uimareita ja auringonpalvojia saa Lillmärsan vielä tovin odottaa. Rannan edustalla oleva kivinen saari oli täynnä pesiviä vesilintuja ja meteli oli melkoinen. Tänä viikonloppuna ei hengailtu Hangon keskustassa lainkaan. Se alkaa olemaan täynnä turisteja ja meitä viikonlopunviettäjiä. Ainoastaan lauantaiaamulla kävin läheisellä torilla ostamassa kalaa ja tilliä. Torilla oli paljon myyjiä sekä ostajia ja totesin, että  Hanko on herännyt talviunestaan!



Yksin rannalla.

Lintujen valtaama saari.


Puutarhan kevät.
Kun pääsiäisen aikaan tuskailin puutarhan keväisen karua olemusta, niin nyt siellä puskee kukkaa ja rikkaruohoa. Voikukkien ja kotiloetanoiden kanssa on täysi sota päällä. Pakko tunnustaa, että olin torstaiaamuna kello 07:00 ja lauantaiaamuna kello 06:15 kädet mullassa. Voi hulluutta! Se on kesä nyt!

2 kommenttia:

  1. Oooh, ihania pikkumökkejä ja satamamarkkinat, viihtyisin varmasti tuolla. Onko Hanko kallis paikka, muistelisin että ainakin asuntojen hinnat ovat aika korkeat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Hanko on, suomalaiseen tapaan, kallis paikka. Hangonkylässä lienee halvempia taloja....

      Poista