Kevät tekee keikkuen tuloaan ja "valkoinen kurittaja" ei jätä rauhaan. Auringon ja valon lisääntyessä sisustusvimma on saanut minusta vallan. Olen vaihtanut tyynynpäällisiä keveisiin ja värikkäisiin kuoseihin, uusinut kukkamultia, ostellut narsisseja... Eilen tehtiin pikainen pyrähdys Ikeaan ja sen jälkeen käytiin (miehen suureksi iloksi) Cobello -sisustustaivaassa, joka sijaitsee Espoon Suomenojalla. Sieltä lähti matkaani keväisen vihreä viidakkokuosinen pantterityyny. Hintakin oli passeli, joten ostosta ei tarvinnut kauaa miettiä. Viidakon komistus loikoilee nyt hullun kissanaisen olohuoneessa.
Viherpeukaloa syyhyttää ihan vimmatusti, mutta puutarha on lumen ja jään peitossa. Korkean lumikerroksen vuoksi puput ovat ylettyneet syömään omenapuiden ylimpiä oksia sekä hangen alta on kaivettu koristeheinät huikopaloiksi ja jätetty papanat kiitokseksi heinäntynkien viereen. Illan hämärtyessä valkohäntäpeurat sipsuttelevat puutarhaan etsimään syötävää. Eilen illalla jasmiinipuun alla oli iltapalalla neljä valkohäntäpeuraa. Lintulaudalta ja sen alta syötiin linnuille tarkoitetut pähkinät ja sitten kirmattiin nopeasti pois.
"Oli yksi niistä maaliskuun päivistä, jolloin aurinko paistaa kuumasti ja tuuli puhaltaa kylmästi:
kun kesä on valossa ja talvi varjossa."
kun kesä on valossa ja talvi varjossa."
- Charles Dickens-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti