Olipas ihanan kesäinen alkusyksyn viikonloppu! Parin viikon "pakollisen" tauon jälkeen vietimme viikonlopun Hangon rauhassa. Matkaan lähdettiin perjantaina heti töiden jälkeen. Ja kuin tilauksesta aurinko tuli esiin klo 16:00 aikaan, kun se oli koko päivän piilotellut harmaan pilviverhon takana. Olimme perillä sopivasti alkuillasta ja lähdimme kylälle syömään pientä huikopalaa. Ei ollut valinnan vaikeutta ravintolan valitsemisessa, sillä rantakadun ravintoloista oli auki vain Origo ja Bravas. Valitsimme rennon Bravaksen ja istuimme utuisessa ilta-auringossa ravintolan terassilla. Oli ihana ja rauhallinen ilta. Huikopalan jälkeen tehtiin pieni kierros vierasvenesatamassa ja kylällä. Todeten, että tasan kaksi kuukautta sitten Hangossa oli hillitön meno päällä, regattaviikonloppuna. Nyt vastaan tuli vain muutama pyöräilijä tai koiran ulkoiluttaja.
Lauantaiaamu aukeni aurinkoisena ja lämpimänä. Lähdimme aamukahville ja ostoksille Hangon torille. Aurinko lämmitti mukavasti ja istuskelimme shortseihin ja t-paitoihin pukeutuneena torikahvilassa. Pöydällä oli kuppi kuumaa kahvia ja vieressä olevan korin täyttivät lohi, tilli, perunat, porkkanat ja marjat. Torireissun jälkeen tein pikaisen kierroksen kävely/ostoskadulla. Huomasin että, muutaman liikkeen ja ravintolan ovessa oli lappu, jossa kiitettiin kesästä ja luvattiin palata jälleen ensi kesänä. Onneksi jotkut jaksavat yrittää talven yli!
Lauantaipäivä meni puuhastellessa aurinkoisella pihamaalla. Leikattiin nurmikkoa, kitkettiin rikkaruohoja, lannoitettiin perennoja sekä pensaita ja savustettiin kalaa. Nautimme lounaan aurinkoisella patiolla. Vielä kerran ennen syksyn tuulia ja sateita? ,Vanha Jaska -kissa nautti lämmöstä ja veti päikkäreitä pusikossa. Välillä se kömpi ruokakupille sekä ihmettelemään kesän viimeisiä, kukasta kukkaan lentäviä perhosia.
Myöhään iltapäivällä hankolaiset tuttavamme kurvasivat pihamaalle ja pyysivät meitä saareen saunomaan. Mainio tilaisuus päästä vielä kerran merelle ja nähdä karun kaunis saari alkusyksyn väreissä. Jos oli kaupungissa hiljaista, niin merellä ei näkynyt ristin sieluakaan. Vain parvi merimetsoja lensi veneen edestä. Saaressa oli kaunista. Kesän kuivuuden jälkeen vesisade oli tehnyt tehtävänsä ja villiorvokit ja päivänkakkarat kukkivat siellä täällä missä oli hitusenkin maata juurille. Kanervat loistivat punaisena harmaita kallioita vasten. Joutsenperhe uiskenteli ulapalla. Oli kaunista, oli rauhallista ja oli surullista. Ikimuistoinen kesä Hangossa on ohi. Kiitos! Tack för sommaren 2018.
|
Hiljaista on perjantai-iltana. |
|
Muutama jopoilija satamassa. |
|
Vielä yhdet purjehduskisat. |
|
Näkymä vierasvenesatamaan. |
|
Jaska on herännyt päikkäreiltään. |
|
Hangonkylän satamassa. |
|
Vielä kukkii. |
|
Joutsenperhe iltauinnilla. |
|
Kiitos kesäkahvilan ovessa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti